Taudinkuva ja oireet

Hyperemeesi eli hyperemesis gravidarum tarkoittaa raskaudenaikaista vakavaa pahoinvointia, joka useimmiten vaatii sairaalahoitoa. Hyperemeesipotilas kärsii tavallista raskauspahoinvointia runsaammasta pahoinvoinnista ja/tai oksentelusta, joka estää riittävän ravinnonsaannin ja nesteytyksen. Pahoinvointi alkaa tavallisimmin raskausviikoilla 4–6. Oksentelua saattaa olla jopa kymmeniä kertoja päivässä. Pahoinvointi voi jatkua koko raskauden ajan ja johtaa komplikaatioihin, kuten ravintoaineiden puutostiloihin, mahahaavoihin ja ruokatorven haavaumiin. Hyperemeesin tavallisimpia tuntomerkkejä runsaan pahoinvoinnin ja oksentelun lisäksi ovat:

Jokainen hyperemeesitapaus on kuitenkin omanlaisensa. Toiset oksentavat vähemmän, toiset enemmän. Yksi yhteinen tekijä on kuitenkin pahoinvoinnin kokonaisvaltaisuus ja sen lamaannuttava vaikutus. Kotona ei voi itse tehdä mitään; tekijän arki muuttuu potilaan arjeksi. Hyperemeesi laantuu useimmilla raskausviikolle 21 mennessä, mutta osalla se voi jatkua koko raskausajan ja loppua vasta synnytykseen tai synnytyksen jälkeisiin päiviin.

Kuva: Hyperemeesiraskauden pahoinvointi alkaa tavallisesti raskausviikoilla 4-6. Rajuimmillaan pahoinvointi on viikoilla 6-15, erityisesti viikoilla 9-13. Tämän akuuttivaiheen jälkeen pahoinvointi usein laantuu ja saattaa loppua kokonaan raskauden puoliväliin mennessä (A). Pahoinvointia voi akuuttivaiheen jälkeen esiintyä myös lievempänä tai aaltoillen koko raskauden ajan (B). Joillakin hyperemeesin akuuttivaihe jatkuu voimakkaana raskauden loppuun asti (C).

Tavallisimpia hyperemeesin oireita pahoinvoinnin ja oksentamisen lisäksi ovat:

Elimistön kuivuminen ja aliravitsemus	Närästys	Päänsärky
Vitamiinien ja elektrolyyttien puute	Vatsakipu	Korkea syke
Nopea painonlasku	Ummetus	Huimaus ja pyörtyily matalan verenpaineen seurauksena
Veren, liman tai sappinesteen oksentaminen	Kate kielellä	Kylmät kädet ja jalat
Kuiva ja kimmoton iho	Metallinmaku suussa	Käsien ja jalkojen puutuminen
Kuivat huulet	Lisääntynyt syljeneritys	Aistien herkistyminen: hajut, valo, liikkuminen ja äänet
Vähentynyt virtsaamis- ja ulostamistarve	Kehon tuoksu saattaa muuttua ketoosin aikana	Masentuneisuus
Voimakas lihassärky rinnan, vatsan ja selän alueella rajun oksentamisen seurauksena tai jopa kylkiluiden katkeaminen	Sappikivet	Yliherkkä oksennusrefleksi

Hyperemeesistä kärsiville ei usein tulla terveydenhuollossa kertoneeksi, että heidän tilansa on hyperemeesi. Diagnoosi saatetaan tehdä, mutta sitä ei tulla maininneeksi potilaalle.

Sairauslomapaperista tai potilaskertomuksesta voi löytyä Hyperemesis Gravidarum diagnoosikoodeja. Niitä ovat muun muassa:

O21 Raskausoksentelu

O21.0 Vähäinen raskausoksentelu

O21.1 Hyperemesis gravidarum (Raskausoksentelu ja aineenvaihduntahäiriö)

O21.9 Määrittämätön raskausoksentelu

Diagnoosi saattaa hyperemeesin yhteydessä olla usein väärä, ja esimerkiksi diagnoosin “O21.0 Vähäinen raskausoksentelu” taustalla voi olla pahojakin oireita.

Suomessa vuosittain noin 700 äitiä käy läpi hyperemeesin. Pitkäaikaistutkimuksissa on havaittu, että Suomessa hyperemeesin esiintyvyys on 1,2 prosentin luokkaa. Hyperemeesin syytä ei tiedetä, ja tutkimus aiheesta on vähäistä. Hyperemeesin on kuitenkin osoitettu olevan fysiologinen sairaus, jonka tutkimusten perusteella aiheuttaa monien tekijöiden summa.

On hyvin mahdollista, että eri naisilla hyperemeesi johtuu eri syistä, mutta geneettinen yhteys on löydetty. Perinnöllisyydellä on tutkimusten mukaan vaikutusta; on todennäköisempää kärsiä hyperemeesiraskaudesta, jos isoäiti, äiti, täti tai sisko on myös sairastanut raskaudessaan hyperemeesiä. Vaikean raskauspahoinvoinnin kokevat henkilöt kärsivät usein myös matkapahoinvoinnista, migreenistä ja/tai ehkäisyvalmisteiden käyttöön liittyvästä pahoinvoinnista.

Raskauspahoinvoinnin ja hyperemeesin erottaminen

	Tavallinen raskauspahoinvointi	Hyperemeesi
Paino	Ei juuri painonlaskua.	Paino tippuu useimmilla paljon, yli 5 %.
Ravinnonsaanti	Pahoinvoinnista huolimatta on mahdollista syödä ja juoda jotakin riittävästi.	Hyperemeesi estää riittävän ravinnonsaannin ja aiheuttaa hoitamattomana kuivumista.
Oksentelu ja pahoinvointi	Oksentelu ja pahoinvointi on ikävää, mutta ajoittaista. Pahoinvoinnista huolimatta on mahdollista toimia suurin osa päivästä.	Oksentamista tai oksentamisen tarvetta usein, jopa kymmeniä kertoja päivässä. Suurin osa oksentaa sappinestettä eikä veri oksennuksessa ole epätavallista. Pahoinvointi on useimmilla jatkuvaa ja kaikkea elämää rajoittavaa.
Hoito	Perinteiset pahoinvointiniksit ja elintapojen muutokset riittävät pitämään pahoinvoinnin aisoissa useimpina hetkinä.	Hoidoksi tarvitaan nesteytystä ja/tai lääkitystä.
Kesto	Pahoinvointi helpottaa usein ensimmäisen kolmanneksen jälkeen.	Olo saattaa alkaa helpottaa puolivälin tienoilla, mutta osalla hyperemeesi jatkuu koko raskauden ajan.
Työkyky	Kyky työskennellä useimpina päivinä ja hoitaa arkielämää raskauden ohella.	Työnteko ja arjen askareet eivät onnistu viikkojen tai kuukausien ajan. Osalla koko raskaus voi kulua sairauslomalla. Itsestä huolehtimiseenkin voi tarvita muiden apua.
Psyyke	Äiti saattaa tuntea olonsa välillä vähän alakuloiseksi pahoinvoinnin takia, mutta kokemus useimmiten unohtuu synnytyksen jälkeen.	Pahoinvoinnin kokonaisvaltaisuus ja jatkuva vuodelepo aiheuttavat useille masennusoireita ja ahdistusta. Varsinkin pitkään kestänyt hyperemeesi saattaa myös aiheuttaa vuosia kestäviä traumoja.

Hyperemeesin ymmärtäminen

Hyperemeesistä kärsivä usein kyseenalaistaa oman tilansa: “Olenko todella näin heikko?” “Mikä minussa on vikana, etten pysty tsemppaamaan itseäni tästä tilasta pois?” Hyperemeesiä ei voi täysin ymmärtää, ellei ole sitä kokenut, eikä sitä voi verrata tavalliseen raskauspahoinvointiin. Läheisten ja hoitohenkilökunnan tietämättömät kommentit voivat satuttaa ja saada odottajan itsekin vähättelemään oloaan.

On tärkeää ymmärtää, että hyperemeesi on vakava sairaus, joka vaatii sairaalahoitoa ja että hoitoon pitää hakeutua ajoissa. Käytännössä tämä tarkoittaa tiputukseen hakeutumista jo ennen kuin vointi menee huonoksi. Nesteytyksestä on apua tilan etenemisen hidastamisessa, vaikka vakavaa kuivumista ei olisi ehtinyt vielä tapahtua. Hyperemeesin huono hoito tai hoitamatta jättäminen on riski sekä äidin että sikiön hyvinvoinnille. Aikainen ja tehokas hoito sen sijaan vähentää oireita ja johtaa nopeampaan palautumiseen.

Apua voi kuitenkin joutua pyytämään monelta eri taholta, ja usein ongelmana on, että pahoinvointi ja raju oksentaminen ovat alkaneet jo paljon ennen ensimmäistä neuvolakäyntiä. Tällöin hyperemeesistä kärsivä odottaja on usein terveyskeskusten, työterveyshuollon ja yksityisten lääkäreiden avun varassa. Hoitoon voi hakeutua myös suoraan synnytyssairaalaan. Diagnoosin saaminen ajoissa on suuri haaste hyperemeesin hoidossa. Sen saaminen auttaa ymmärtämään mistä on kyse, silloin voi etsiä tietoa ja saada vertaistukea ja pahalle ololle on nimi.

Useimmilla pahoinvointi alkaa raskausviikoilla 4–6 ja jatkuu toiselle kolmannekselle asti. Yli puolella hyperemeesi laantuu raskausviikolle 21 mennessä, mutta 10–20 prosentilla se jatkuu läpi koko raskauden loppuen vasta synnytykseen tai synnytyksen jälkeisiin päiviin. Osalla oireet saattavat aaltoilla ja niiden voimakkuus voi vaihdella raskauden eri vaiheissa. On tärkeää, että odottava äiti saa erityisesti hyperemeesin akuutin vaiheen aikana paljon tukea ja hoitoa.

Valitettavan usein hoitohenkilökunnalta puuttuu tietotaito hyperemeesin tehokkaaseen hoitoon, ja nesteytystä saati diagnoosia voi olla vaikea saada. Oireiden vähättely tai niiden vertaaminen tavanomaiseen raskauspahoinvointiin on ikävän tavallista. Huonokuntoisena moni äiti ei jaksa taistella paremman hoidon puolesta.

Hyperemeesi ry:n yhtenä tavoitteena on lisätä tietoisuutta hyperemeesistä hoitohenkilökunnan keskuudessa ja saada mahdollisimman moni hyperemeesistä kärsivä diagnosoitua ja kunnon hoidon pariin. Yhdistys tekee töitä sen eteen, että hyperemeesille saataisiin Käypä hoito -suositus. Tällä hetkellä äidin on kuitenkin hyvä valmistautua siihen, että hyperemeesi on yhä väärinymmärretty vaiva, ja saadakseen asianmukaista hoitoa sitä saattaa joskus joutua etsimään useammalta eri taholta.

Äitiin ja sikiöön kohdistuvat riskit

Useimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että lievän hyperemeesin riskit sikiölle eivät ole useimmiten merkittävästi erilaiset verrattuna tavalliseen raskauteen. On kuitenkin havaittu, että vakavassa, pitkittyneessä ja hoitamatta jätetyssä hyperemeesissä myös raskauteen kohdistuu riskejä.

Erityisen huomionarvoista on, että painonlaskun jatkuminen ensimmäisen kolmanneksen jälkeen ja kokonaan hoitamatta jättäminen aiheuttavat selkeitä raskauteen kohdistuvia riskejä. Tästä syystä asianmukainen hoito on erittäin tärkeää, ja Hyperemeesi ry:n tärkeänä tavoitteena onkin saada tehokas hoito kaikille äideille. Hoidon aloittamisen pitkittämisen on havaittu lisäävän tilan vakavuutta, ja hoitamattomana myös lievempi hyperemeesi voi kehittyä vakavaksi.

Tavallisia hyperemeesin aiheuttamia haittoja äidille ovat:

Aliravitsemus
Elektrolyyttien epätasapaino

Harvinaisia, mutta huomioon otettavia komplikaatioita äidille ovat esimerkiksi:

Munuaisten toimintahäiriö
Ruokatorven vauriot
Keltaisuus (häiriöt maksan toiminnassa)
Wernicken enkefalopatia (B1-vitamiini eli tiamiinin puutoksesta johtuva aivosairaus)
Traumanjälkeinen stressihäiriö
Raskausmyrkytys
Pyörtyminen
Veritulppa
Synnytyksenjälkeinen masennus
Lihasvoiman heikkous synnytyksen jälkeen
Autoimmuunisairaudet

Sikiöön kohdistuvat riskit ovat tämänhetkisten tutkimusten mukaan harvinaisia, mutta pitkäaikaisseurantaan perustuvia tutkimuksia lapsille ei ole tehty. Useimmat tutkimukset ovat keskittyneet syntymähetken terveydentilan arvioimiseen. Suurimmat riskit ovat niillä sikiöillä, joiden äidit ovat kärsineet pitkäaikaisesta painonlaskusta ja aliravitsemuksesta. Varhain annettu hoito estää tehokkaasti lapseen kohdistuvia pitkäaikaisvaikutuksia. Tutkimukset eivät tue ajatusta siitä, että hyperemeesipotilaat voivat kärsiä aliravitsemuksesta viikkoja tai kuukausia ilman, että siitä olisi haittaa äidin ja sikiön hyvinvoinnille.

On arvioitu, että äidin pitkäaikainen stressi, aliravitsemus ja kuivuminen voivat jättää jälkensä lapsen terveyteen pidemmällä aikavälillä. Tutkimukset aiheesta eivät ole keskittyneet suoraan hyperemeesiin, mutta samankaltaisissa tilanteissa on havaittu esimerkiksi diabeteksen ja sydänongelmien lisääntymistä.

Hyvin harvinaisia, mutta mahdollisia sikiön komplikaatioita:

Ennenaikainen syntymä
Sydänongelmat
Alhainen syntymäpaino
Tavallista lyhyempi pituus
Kivesten laskeutumattomuus
Lonkkanivelen kehityshäiriö
Erilaiset aivojen ja keskushermoston kehityshäiriöt
Käytöshäiriöt
Kivessyöpä
Koliikki

Mahdollisia syitä hyperemeesin syntyyn

Keväällä 2018 julkaistiin geenitutkimus, jossa havaittiin hyperemeesipotilailla olevan häiriöitä istukan erittämien kasvuproteiinien säätelyssä. Näiden proteiinien säätelymekanismeja ei vielä täysin tunneta ja juuri nämä kasvuproteiinit myös ylläpitävät raskautta. Samalla todistettiin, että hyperemeesi on perinnöllinen sairaus, mutta sitä ei vielä tunneta, miksi sairaus aktivoituu toisilla.

Hyperemeesiä pidettiin pitkään psykologisista syistä johtuvana, mutta tämä oletus on osoitettu vääräksi vuosikymmenet sitten. Melkein kaikki hyperemeesipotilaat tosin kärsivät vaikean pahoinvoinnin aiheuttamista psykologisista vaikutuksista. Ahdistuneisuus ja masentuneisuus on siis seurausta hyperemeesistä, ei päinvastoin. Samoja psykologisia seurauksia on havaittu myös vuodepotilailla, jotka joutuvat vuodelepoon muista syistä kuin hyperemeesin takia. Hyperemeesin syitä ei vielä tarkkaan tunneta, mutta muun muassa seuraavia syitä tutkitaan: istukkahormoni ja estrogeeni, kilpirauhasen liikatoiminta, ruoansulatuskanavan liikkeiden muutokset sekä ravintoaineiden puutokset.

Istukkahormoni ja estrogeeni

Eniten tutkimuksia hyperemeesin syyn löytämiseksi on tehty istukkahormonin (hCG) ja estrogeenin ympärillä. Näiden hormonien pitoisuuksien määrät korreloivat pahoinvointioireiden voimakkuuden kanssa. Istukkahormonin ja estrogeenin määrät eivät kuitenkaan selitä hyperemeesin esiintymistä, sillä kaikilla odottajilla nämä hormonipitoisuudet nousevat, mutta vain prosentti odottajista kärsii hyperemeesistä.

Kilpirauhasen liikatoiminta

Kilpirauhasen toimintahäiriöitä esiintyy joka kymmenennellä odottajalla. Istukkahormoni (hCG) kykenee stimuloimaan kilpirauhasen hormonitoimintaa, sillä se muistuttaa rakenteeltaan tyretropiinia (TSH). On todettu, että 70 prosentilla hyperemeesipotilaista kilpirauhashormonit ovat koholla. Tavallisesti kilpirauhasen liikatoimintaa esiintyy vain 2–3 prosentilla odottajista.

Kilpirauhasen liikatoiminnan hoidon ei ole havaittu juuri vähentävän pahoinvointia, mutta liikatoiminnasta voi olla haittaa sikiölle. Kilpirauhasarvot kannattaa testauttaa jo raskautta suunniteltaessa ja herkästi myös alkuraskauden aikana, jotta kilpirauhasen liikatoimintaa voidaan hoitaa.

Jodilla on tärkeä osuus jodipitoisten kilpirauhashormonien muodostumisessa. Odottavien äitien tulisi saada vähintään 200 mikrogrammaa jodia päivittäin.

Ruoansulatuskanavan toiminnan muutokset

On havaittu useita ruoansulatuskanavan toiminnan muutoksia, jotka aiheuttavat takaisinvirtausta ohutsuolen yläosasta mahaan tai ruokatorveen. Tämä aiheuttaa pahoinvointia ja oksentelua. Näin voi tapahtua, vaikka ruoansulatuskanavassa ei olisi ruokaa. Raskaudenaikaiset hormonimuutokset aiheuttavat näitä häiriöitä ruoansulatuskanavan toimintaan, erityisesti istukan erittämä keltahormoni sekä munasarjojen, lisämunuaisen kuorikerroksen ja istukan erittämä estrogeeni.

Suolen liikkeiden hidastuminen aiheuttaa pahoinvointia. Proteiinipitoinen ruoka tai täydennysravintovalmiste lisää suolen liikkeitä enemmän kuin hiilihydraatti- tai rasvapitoinen ruoka. Aterian olomuoto ei vaikuta pahoinvointiin, mutta nestemäinen ruoka vähentää suolen liikkeitä enemmän kuin kiinteät ateriat. Nesteitä voi paksuntaa sakeuttajilla myös nielemisen helpottamiseksi. Kiinteät ruokapalat nousevat vatsasta hitaammin ylös oksentaessa kuin nestemäinen ruoka tai juoma.

Jos hyperemeesipotilaalla on vatsakipuja pahoinvoinnin ja oksentelun lisäksi, tulee tutkia myös mahahaavan, sappikivien ja refluksitaudin mahdollisuus.

Pyridoksiini (B6-vitamiini) ja sinkki

Kaikkien hyperemeesistä kärsivien naisten elimistössä on havaittu olevan ravintoaineiden puutoksia muun muassa pyridoksiinin ja sinkin osalta. Tavallisestikin elimistön pyridoksiinivarastot ovat pienet ja siitä tulee nopeasti puute. Pyridoksiinin puute saattaa johtaa hermostovaurioihin ja jopa kuolemaan.

Tutkimuksissa hyperemeesipotilaiden ravintoaineiden tason on havaittu tippuvan alle puoleen päivittäisestä suosituksesta. Tiamiinin (B1), riboflaviinin (B2), pyridoksiinin (B6) ja A-vitamiinin määrät olivat alle biokemiallisen optimitason. C-vitamiinin, kalsiumin, albumiinin, hematokriitin ja hemoglobiinin pitoisuudet olivat korkeita, mikä viittaa elimistön kuivumiseen.

On havaittu, että hyperemeesipotilailla on aliravitsemuksen riski. Tilaan tulee kiinnittää huomiota ja antaa soveltuvaa hoitoa. Erityisesti niille hyperemeesipotilaille, jotka menettävät yli viisi prosenttia painostaan, tulee antaa letkuravintovalmisteita äidin ja lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tutkimuksissa on todettu, että ravinnon puutteessa kehittyvä sikiö kasvaa ja kehittyy hitaammin ja voi saada kroonisia sairauksia myöhemmin elämässä. Sikiöllä on myös suurentunut riski syntyä ennenaikaisesti.

Hyperemeesin historiaa (tulossa)

Kokemuksia

Keräämme sivuillemme vaihtuvilla teemoilla kertomuksia hyperemeesin läpikäyneiltä äideiltä ja heidän läheisiltään.

Lähetä oma kirjoituksesi sekä yhteystietosi osoitteeseen info@hyperemeesi.fi! Julkaisemme kaikki tekstit nimettöminä. Pidätämme oikeuden tarvittaessa lyhentää tai muuten muokata tekstejä ja käyttää niitä tiedotteissa ja muissa materiaaleissamme.

Alla olevien kertomusten teemana on:

Hoitoonpääsy ja HG-potilaan kohtaaminen terveydenhuollossa

Siinä vaiheessa, kun paino oli laskenut 8kg, eli yli 10% elopainosta sain vihdoin mieheni painostuksesta raahattua itseni päivystykseen. Mikään ei pysynyt sisällä, oksensin yötä päivää. Itse asiassa ei ollut mitään enää, mitä oksentaa kuin keltaista möhnää. Gyne nauroi mut pihalle, “kuuluu” kuulemma asiaan. Olin niin heikkona, etten pistänyt vastaan. Itkin vain holtittomasti ja masennuin kotona. Sain apua vasta 1,5 viikon päästä siitä, kun soitin työterveyteen ja sitä kautta pääsin gynelle, joka lähetti mut sairaalaan siltä istumalta tiputukseen. Siellä tuli vietettyä kaiken kaikkiaan about 1,5kk tiputuksessa erilaisin pituuksien.

Olisin toivonut hoitohenkilökunnalta enemmän tietoa ja kokemusta asiaan liittyen. Yleensä jouduin itse “kouluttamaan” heitä. Lääkityksessä on myös puutteita. Muualla maailmassa (USA, UK) hoitokeinot ovat moninaisemmat ja käytössä laajempi kirjo turvalliseksi todettuja lääkkeitä. Eri toten olen pettynyt neuvoloiden toimintaan: eivät reagoi ajoissa ja oikealla tavalla, osa kohtaamistani terveydenhoitajista ei laisinkaan ymmärtänyt, mistä on kyse. Hyperemeesi-potilaat pitäisi ottaa erityisseurantaan. Jos perheessä on pieniä lapsia, sosiaalin tms tulisi tarjota tukea arjessa. Oikean hoidon ja tuen puute johti kolmannen raskauteni keskeytykseen.

Kukaan ei kertonut meille mitään tästä sairaudesta. Mitään hoitosuunnitelmaa ei ollut. Yksi lääkäri diagnosoi minulla virheellisesti masennuksen (olihan toimintakykyni selvästi alentunut), vaikka yritin selittää, että mieliala ja toimintakyky uskoakseni kohentuisivat jos saisin jotakin ravintoa (niin kuin sitten kävikin pahoinvoinnin hellittäessä). Tässä kohtaa painoni oli jo laskenut 10%, raskauden alkaessakin painoni oli normaalin ja alipainon rajalla.

Pääsin ensiavussa heti tiputukseen ja sieltä suoraan osastolle tiputukseen. Sain myös luvan palata myöhemmin suoraan osastolle. Myös se onnistui, että sain myöhemmin olla tipassa kotona, kun kotisairaalan hoitaja kävi laittamassa tipan aamulla ja ottamassa pois illalla.

Pääsin ensimmäisen kerran sairaalaan tiputukseen vasta viikolla 15, vaikka useita kertoja yritin päästä ensiavun kautta. Sairaalassa sain olla pari päivää ja oloni ei kohentunut. Esim. kotiutusaamuna oksensin ennen lääkärin aamukierrosta kymmenisen kertaa, mm. kuivunutta verta. Hoitajat puhuivat ihan ääneen, että “tuo ei suostu syömään”. Kotiutus tapahtui siis jotakuinkin yhtä huonossa kunnossa ja hoito-ohjeistuksen kyselyyn minulle vastattiin “ei se jatku, ei meillä ole ollut tapana sairaslomaa antaa. Ei se kotona makaamisella lopu. Syö vaikka parsakaalia ja banaania. Kyllä ihminen voi ihan hyvin olla kuukausia syömättäkin”. Viimeiseen kommenttiin naurut päälle. Kotiutuksen jälkeen vaivuin syvään masennukseen ja isäni haki minut kotipaikkakunnalle, jossa järjesti minulle verikokeet ja hetkellistä apua. Kotiin palaamisen jälkeen pääsin yksityiselle lääkärille, jossa sain diagnoosin ja primperan reseptin +pääsin tippaan. Oloni jatkui jotakuinkin samanlaisena viikolle 37 ja toista kertaa en masennukseltani ymmärtänyt edes hakeutua väkisin hoitoon, kun lääkärit olivat toistuvasti niin selkeästi ilmaiseet, että ihan normihomma on kyseessä ja olen vain heikko. Sydämen häiriöistä kävin vielä erikseen hoidossa, mutta se jäi myös täysin seurannatta, samoin kuin paha anemia. Lapsen kasvun hidastuman yhteydessä lasta kyllä seurattiin tiheästi ja minulle kerrottiin suorasanaisesti kyseessä olevan minun vikani. “Kannattaisi edes ajatella lasta ja koittaa syödä”.

Välillä tuntui, että ite piti ns.tilata hoitomuotoja. Toisinsanoen sitä itse piti sanoa, että haluaisin nyt i.v. nesteytystä. Tietotaito hypermeesin suhteen heikkoa. (Aiheesta poiketen, itse sairaanhoitajana opiskelujen aikana ei kertaakaan käyty läpi kyseistä asiaa, vaikka suurimmaksi osaksi potilaat kohtaavat ensiksi sairaanhoitajan/thn.) Hoidon jatkuvuus ei toteutunut, hoitoa ja tulevaa ei suunniteltu. Neuvolassa ihmeteltiin, kun lääkärit eivät ole määränneet minulle veriarvojen seurantaa kuukausia jatkuneen oksentelun aikana. Joka kerta, kun hakeutui hoitoon, asiat aloitettiin alusta. Kerran naistentautien päivystyksen lääkäri pyrki jatkuvuuteen, ohjeeksi sain soittaa sinne, mikäli kahden viikon sisällä tilanne pahenee tms. ja pääsen sinne suoraan hoitoon ilman lähetettä. Tämän kirjoitti myös potilastietoihini. Kahden viikon sisällä jouduin sinne soittamaan, puhelimeen vastannut kätilö ei uskonut saamiani ohjeita ja käski mennä yhteispäivystykseen. Päivystyksen lääkäri oli lukenut tiedoista saamani ohjeistuksen ja sanoi turhautuneena:” Näinhän nää niin monesti aina menee ohjeista huolimatta.” Onneks oli minua kohtaan äärimmäisen mukava lääkäri. Hoitohenkilökunnan kohtelu useimmiten ollut huonoa ja vähättelevää aina siihen asti, kunnes puheeksi on tullut ammattini. Tällöin hoito ja kohtelu ollut parempaa.

Ekassa raskaudessa ei neuvolassa ymmärretty asiaa ollenkaan. Aika huonoon kuntoon sai mennä,että autettiin. Ja esimerkiksi sairauslomaa ei saanut kuin pari päivää kerrallaan,vaikka työnkuva sellainen,ettei oikeasti pystynyt tekemään töitä siitä kunnossa. Toisessa raskaudessa ilmoitin etukäteen neuvolaan,että voisiko saada valmiiksi ekalle neuvolakäynnille reseptin pahoinvointilääkkeelle. En saanut enkä muutakaan apua ennenkuin olin taas tosi huonossa kunnossa. Kolmannella kerralla kävin työterveydessä,kun alkoi vointi käydä heikoksi. Minut otettiin vakavasti ja keskusteltiin heti eri vaihtoehdoista. Pari tiputusta,oikea lääkitys ja riittävästi saikkua. Henkisesti helpompi ja fyysisestikin olo parani nopeammin. Ehkäpä aika oli kypsä nyt.

Yksityinen lääkäri antoi minulle diagnoosin ja ymmärsi. Terveydenhoitajani kertoi, että tapaukseni oli pahin hänen urallaan näkemänsä ja se ymmärrys helpotti omaa oloa henkisesti. Tiputuskerrat helpottivat hetkeksi. Niin ja ihan loppuviikoilla yksi nuori lääkäri kysyi kauhuissaan, että eikö tilani ole seurannassa ja määräsi verikokeet. Koin hänen olevan ajantasaisella tiedolla varustettu.

Neuvolan th ymmärsi tilanteen vakavuuden vasta, kun olin todella huonossa kunnossa. Sitten olinkin seuraavat pari viikkoa yötä päivää tipassa kiinni ja ravintoliuosta jouduttiin myös laittamaan. Aluesairaalan lääkäreiden ja hoitajien asenne oli tietämätön ja vähättelevä tilannetta kohtaan. Primperanista aiheutuneita sivuoireita mitätöitiin. “Se on henkistä.” Oli todella ahdistavaa, kun ei tiennyt mistä levottomuus ja jalkojen pakonomainen liikuttaminen johtui aina, kun primperania oli laitettu. Tuntui, että pää sekoaa. Sain kohdata myös syömishäiriöepäilyjä. Hoitohenkilökunta syyllisti minua syömättömyydestä, koska vauvan täytyy saada tarvitsemansa. Olin itse aiheuttanut tämän tilan, kun en ollut syönyt tasaisin väliajoin.

Multa kysyttiin vasta rv 37, että miten voin henkisesti. Nauroin, että jos olisit kysynyt samaa viikolla 16 niin olisit saanut toisenlaisen vastauksen… silloin yön pimeimpinä tunteina mietin aborttia, että tuska ja huono olo loppuisi. Itkin, kerran huoneessa, kun lääkäri tuli kierrolla ja käski mun lopettaa itkemisen heti, “koska sikiö aistii mun pahan olon.”

Positiivisena mieleeni jäi neuvolan huolenpito, tilanteen ymmärrys, tsemppaaminen. Onnistunutta oli se, että huomioitiin tilanteeni esim liikunta ja ruokavalioasioihin liittyvässä ohjauksessa. Tilanteen pitkittyessä neuvola ja lääkärit ovat olleet joka kerta kiinnostuneita henkisestä jaksamisestani. Tiputukseen pääsin tarvittaessa ja lääkehoitoja kokeiltiin.

Olen alkanut inhoamaan ja kammoamaan lääkäreitä ja hoitajia surkean vähättelevän kohtelun vuoksi,jota olen saanut hg:n vuoksi kokea. Eivät todella tiedä sairaudesta mitään. Sairauslomaa sain välillä 3 pv. kerralla ja sain ravata eri lääkäreillä vähän väliä, vaikka olin täysin toimintakyvytön vuodepotilas. Onneksi oksentaminen on jo takana ja paha olo on ns. normaalia pahoinvointia nyt puolivälissä raskautta. Neuvolan terkka ja kaksi työterveyslääkäriä ovat ainoat,jotka ovat kohdelleet asiallisesti, tosin osaamatta auttaa mitenkään. Kaikki huono ammattitaito ja ylimielinen kohtelu lääkäreiltä ja hoitajilta,kun viimeisillä voimillaan raahautuu vastaanotolle,on aiheuttanut minulle pahat traumat. En haluaisi mennä edes sairalaan synnyttämään, kun en halua heitä lähelleni. Täytyy jotenkin työstää tätä kaikkea omassa päässään vielä pitkään…

Positiivista oli tilanteen vakavuuden ymmärtänyt neuvolalääkäri, joka laittoi lähetteen yliopistolliseen sairaalaan aluesairaalan sijasta. Hänen pitkällä työurallaan ei ole tullut ikinä näin vaikeaa tilannetta (pahoinvointia) vastaan ja hän sanoikin, että ensi kerralla toimitaan ihan eri tavalla eikä päästetä tilannetta näin pahaksi. Taysin asiantunteva henkilökunta yritti kaikin keinoin auttaa. Sain nesteytystä, ravintoliuosta, lääkehoitoja.

Olen ollut nyt kahdesti raskaana ja molemmilla kerroilla kärsin hg:stä. Kummallakin kerralla koin että tilaani ei otettu vakavasti, puhuttiin vain että pahoinvointi on hyvin yleistä, “käy tiputuksessa, syö voileipäkeksejä”, vaikka edes vesi ei pysynyt sisällä ja 11kg lähti neljässä viikossa. Osastollakin olin niin että ravinnetippa meni kaulaan jota anestesialääkäri tuhersi laittaa kaksi tuntia koska suonet oli niin kuivuneet.