Taudinkuva ja diagnosointi

Tämä teksti on tarkoitettu terveydenhoitoalan ammattilaisille. Kattavan yleiskuvan saamiseksi suosittelemme lukemaan myös muut sivustolla olevat tekstit.

Hyperemeesi alkaa yleensä raskausviikoilla 4-6, usein siis paljon ennen kuin odottava äiti pääsee ensimmäiselle neuvolakäynnille. Oireisiin kuuluvat päivittäinen, runsas oksentelu ja lamaannuttava pahoinvointi, jonka seurauksena on nopea painonlasku, kuivuminen, ketoosi ja elektrolyyttitasapainon häiriöt. Raskausviikoilla 9-13 oireet ovat usein rajuimmillaan, mutta tavallisesti hyperemeesin akuuttinavaiheena voidaan pitää raskausviikkoja 6-15. Useimmiten akuuttivaihe vaatii sairaalahoitoa ja lääkitystä. Hyperemeesi saattaa helpottaa viikkoon 21 mennessä, mutta ei yleensä lopu kokonaan, erityisesti ilman lääkitystä. Ainakin 10-20 prosentilla hyperemeesi jatkuu läpi koko raskauden.

Hyperemeesin huono hoito tai hoitamatta jättäminen voi johtaa pahimmassa tapauksessa sikiön abortointiin ja vaarantaa äidin terveyden vakavasti. Aikainen ja tehokas hoito sen sijaan vähentää oireita ja johtaa nopeampaan palautumiseen. Hyvä hoito parantaa myös äidin psyykkistä jaksamista ja sillä on kauaskantoisia vaikutuksia muun muassa siihen uskaltaako äiti tulla uudelleen raskaaksi. Kolmannes hyperemeesin läpikäyneistä ei hanki lisää lapsia, koska he pelkäävät vaikeaa hyperemeesiä seuraavassakin raskaudessa. Tuoreen suomalaisen rekisteritutkimuksen mukaan vaikean raskauspahoinvoinnin uusiutumisen todennäköisyys on 24 prosenttia ja 11 prosentilla hyperemeesi toistuu joka raskaudessa.

Tarkempaa tietoa hoidosta olemme koonneet erilliselle Hyperemeesin hoito -sivulle.

Hyperemeesin oireita:

• Lamaannuttava pahoinvointi
• Runsas oksentelu (mahahapot, veri)
• Ketoosi, kuivuminen ja elektrolyyttien puute
• Hoitamattomana yli 5 prosentin painonlasku (usein yli 10 prosenttia)
• Aliravitsemus
• Kykenemättömyys itsestä huolehtimiseen
• Lihasheikkous ja väsymys
• Tavalliset pahoinvointilääkkeet ja raskauspahoinvoinnin hoitomuodot eivät auta

Muita mahdollisia oireita:

Hyperemeesi on fysiologinen sairaus, jonka syytä ei vielä tarkkaan tiedetä. Uusimmat geenitutkimukset viittaavat siihen, että hyperemeesin aiheuttaa istukan erittämien kasvuproteiinien säätelyn häiriöt. Vaikka hyperemeesi ei ole psyykkinen sairaus, on potilaan psyykkisen puolen ymmärtäminen tärkeää. Hyperemeesin pahimmassa vaiheessa potilas ei voi esimerkiksi syödä tai juoda normaalisti, kävellä tai liikkua normaalisti, käydä töissä, hoitaa arkiaskareita, pitää yllä ystävyyssuhteita tai huolehtia aikaisemmista lapsista.

Hyperemeesipotilas tuntee itsensä heikoksi ja hyödyttömäksi ja saattaa kokea painostusta hoitajilta, kollegoilta tai läheisiltä. Potilas turhautuu, sillä monet eivät usko, miten lamaannuttava sairaus hyperemeesi on, ja saattaa alkaa itsekin kyseenalaistaa omaa jaksamistaan (“mikä minussa on vikana etten kestä tätä paremmin”). Potilas on alakuloinen väsymyksestä ja jatkuvasta kamppailusta.

Kun hän tällaisessa tilassa saapuu lääkärin vastaanotolle on yleistä, että hyperemeesiä tuntematon lääkäri diagnosoi hänet masentuneeksi ja luulee, että masennuksen takia potilas tuntee olonsa kurjaksi, vaikka syy-seuraussuhde on päinvastainen: Potilaan hyperemeesi rajoittaa potilaan elämää ja on äärimmäisen raskasta keholle, minkä seurauksena on masentuneisuus ja lamaantuneisuus. Myös kuivuminen aiheuttaa epätoivon tunnetta.

Hoitohenkilökunnan kannalta hyperemeesin hoito voi olla turhauttavaa. Hyperemeesin syytä ei tiedetä, hoitomuotoja on, mutta mikään niistä ei ole täysin vakiintunut. Hyperemeesipotilaiden oireiden kirjo on suuri, eikä sama hoito edes tehoa kaikille. Käytännöt vaihtelevat sairaaloittain, eikä hyperemeesiä tutkita tai siitä puhuta tarpeeksi. Jos lääkäri ei ole tietoinen hyperemeesin luonteesta, tulisi hänet ohjata ensisijaisesti suurimman kansainvälisen hyperemeesijärjestön nettisivuille http://helpher.org/health-professionals/, joilta löytyy lisätietoa hyperemeesin diagnosoinnista ja oireista, mahdollisista lääkitysmuodoista, ajankohtaista tutkimustietoa ym.

Vaikka hoitaja ei kykenisi helpottamaan potilaan oloa erilaisilla hoidoilla, potilasta auttaa huomattavasti jo se, että hänen vaivansa ja tunteensa otetaan vakavasti. Kun potilaan ei tarvitse kuunnella vähättelyä tai taistella tullakseen ymmärretyksi, on hoitaja tehnyt jo paljon potilaan eteen. Moni hyperemeesipotilas kokee, että pelkkä läsnäolo on se, mikä auttaa henkisesti eniten jaksamaan. Hyvällä tarkoitetut, mutta toimimattomat neuvot ja mielipiteet ahdistavat, koska potilas tietää, että ne eivät toimi tai pidä paikkaansa.

Asioita, joita hyperemeesistä kärsivä saattaa haluta kuulla:

• Sinulla on sairaus, jonka nimi on hyperemesis gravidarum
• Tämä ei ole normaalia pahoinvointia
• Huolehdi nyt vain itsestäsi ja omasta jaksamisestasi, jätä kaikki muu muille
• Todella kurjaa, että sinulla on noin huono olo, mutta me autamme sinua
• Sinun ei tarvitse nyt olla reipas
• Syö mitä vain mistä saa paljon kaloreita ja ravintoaineita, ja mikä menee alas
• Tämä saattaa jatkua koko raskauden
• Otetaan yksi päivä kerrallaan
• On ok olla tilanteelle niin vihainen tai surullinen kuin siltä tuntuu

Asioita, joita hyperemeesistä kärsivä EI todennäköisesti halua kuulla:

• Tämä on normaalia pahoinvointia
• Koita nyt syödä jotain / syö tasaisin väliajoin / syö pieniä määriä koko ajan
• Mene ulos liikkumaan / lähde lenkille
• Kyllä se loppuu ihan pian / ensi viikolla tilanne on jo varmasti toinen
• Pahoinvointi ei voi kestää koko raskautta
• Aika kultaa muistot
• Pahoinvointia ei välttämättä tule seuraavissa raskauksissa

Tärkeää: Hyperemeesipotilas kärsii pahimmillaan monta kuukautta sairaalloisesta pahoinvoinnista. Potilaan valitukset ja toiveet täytyy ottaa vakavasti. Tarpeeton kärsimys tulee minimoida kaikin mahdollisin keinoin. Lääkärin asiantunteva suhtautuminen ja asianmukainen hoito vaikuttaa siihen, kärsiikö potilas fyysisistä ja psykologisista komplikaatioista raskauden aikana ja sen jälkeen.

Hoitosuunnitelma (tulossa)

Jos olet terveydenhoitoalan ammattilainen ja kiinnostunut työstämään kanssamme kattavaa hoitosuunnitelmaa hyperemeesipotilaiden hoitoon, ota meihin yhteyttä info@hyperemeesi.fi

Tavoitteenamme on saada hyperemeesistä Käypä hoito -suositus ja siksi apusi on meille ensiarvoisen tärkeää!

Tutkimusta taustatekijöistä

Eniten tutkimuksia hyperemeesin syyn löytämiseksi on tehty istukkahormonin (hCG) ja estrogeenin ympärillä. Näiden hormonien pitoisuuksien määrät korreloivat pahoinvointioireiden voimakkuuden kanssa. Istukkahormonin ja estrogeenin määrät eivät kuitenkaan selitä hyperemeesin esiintymistä, sillä kaikilla odottajilla nämä hormonipitoisuudet nousevat, mutta vain pieni osa odottajista kärsii hyperemeesistä.

Kilpirauhasen liikatoiminta

Kilpirauhasen toimintahäiriöitä esiintyy joka kymmenennellä odottajalla. Istukkagonadotropiini (hCG) kykenee stimuloimaan kilpirauhasen hormonitoimintaa, sillä se muistuttaa rakenteeltaan tyretropiinia (TSH). Normaalisti raskauden aikana seerumin kokonaistyroksiinin (T4) ja trijodityroniinin (T3) määrät kaksinkertaistuvat jo ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana. Niiden määrä kuitenkin palaa raskautta edeltäneelle tasolle raskauden puoliväliin mennessä. On todettu että 70 prosentilla hyperemeesipotilaista seerumin kilpirauhashormoniarvot ovat koholla (hyperemeesin aikainen hypertyreoosi, THHG). Tavallisesti hypertyreoosia esiintyy vain 2-3 prosentilla odottajista.

Toisinaan hyperemeesin vaikeustaso on yhteydessä kilpirauhasen liikatoiminnan määrään. Sekä istukkahormonien että tyroksiinihormonien reseptorien mutaatioiden määrän on havaittu olevan koholla niillä naisilla, jotka kärsivät hyperemeesistä. Hypertyreoosin hoidon ei ole kuitenkaan havaittu juuri vähentävän pahoinvointia. Siksi muutaman viikon hypertyreostaattihoitoa suositellaan vain toiselle raskauskolmannekselle jatkuvissa tapauksissa. Joskus lyhytaikainen beetasalpaajahoito on lievittänyt hypertyreoosin oireita tehokkaasti. TSH-arvo ja vapaan tyroksiinin määrä (T4V) on tärkeä tarkistaa hyperemeesipotilailta.

Toisen raskauskolmanneksen aikana hoitamatta jääneen hypertyreoosin on todettu kytkeytyvän syntyneiden lasten pienentyneeseen älykkyysosamäärään varhaisessa kouluiässä. Kuitenkin edelleen tiedetään liian vähän alkuraskauden aikaisen kilpirauhasen toiminnan merkityksestä sikiön aivojen kehitykselle. Siksi olisi hyvä testata kilpirauhasarvot jo raskautta suunniteltaessa ja herkästi myös alkuraskauden aikana, jotta hypertyreoosia voidaan hoitaa.

Jodilla on tärkeä osuus jodipitoisten kilpirauhashormonien muodostumisessa. Odottavien äitien tulisi saada vähintään 200 mikrogrammaa jodia päivittäin.

hCG stimuloi kilpirauhashormoni THS:n lisäksi myös estradiolin tuotantoa.

Ruoansulatuskanavan toiminnan muutokset

Tutkimuksissa on havaittu useita ruoansulatuskanavan toiminnan muutoksia, jotka aiheuttavat takaisinvirtausta ohutsuolen yläosasta mahaan tai ruokaputkeen. Tämä takaisinvirtaus aiheuttaa pahoinvointia ja oksentelua. Näin voi tapahtua, vaikka ruoansulatuskanavassa ei olisi ruokaa. Raskaudenaikaiset hormonimuutokset aiheuttavat näitä häiriöitä ruoansulatuskanavan toimintaan. Jos raskaana olevalla on vatsakipuja pahoinvoinnin ja oksentelun lisäksi, tulisi tutkia myös mahahaavan, sappikivien ja refluksitaudin mahdollisuus.

Eräässä raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana tehdyssä tutkimuksessa lievän tai kohtalaisen pahoinvoinnin havaittiin vähentyneen, kun potilas nautti proteiinipitoisen aterian. Samalla suolen liikkeet lisääntyivät. Samaa havaintoa ei tehty, kun ateriaksi nautittiin hiilihydraatteja tai rasvaa. Aterian olomuoto ei vaikuttanut pahoinvointiin, mutta nestepitoinen ateria vähensi suolen liikkeitä enemmän kuin kiinteät ateriat. Toisaalta suolen liikkeiden hidastuminen aiheuttaa pahoinvointia. Keltarauhashormonin on todettu aiheuttavan suolen liikkeiden hidastumista naisilla, jotka eivät ole raskaana. Sama vaikutus havaittiin, kun tutkittiin progesteronia ja estradiolia yhdessä, niillä pitoisuuksilla, joita on raskauden aikana elimistössä. Tästä voidaan päätellä, että suolen liikkeiden epärytmikkyys johtuu raskauden aikaisista keltahormonin ja estradiolin pitoisuuksien noususta elimistössä. Istukka erittää keltarauhashormonia raskauden aikana. Estradiolia tuottaa munasarjat, lisämunuaisen kuorikerros ja istukka.

Pyridoksiini (B6-vitamiini) ja sinkki

Kaikkien hyperemeesistä kärsivien naisten elimistössä on havaittu olevan ravintoaineiden puutoksia, muun muassa pyridoksiinin ja sinkin osalta. Tavallisestikin elimistön pyridoksiinivarastot ovat pienet ja siitä tulee nopeasti puute. Pyridoksiinin puute saattaa johtaa hermostovaurioihin ja jopa kuolemaan.

Abortti ja keskenmeno

Hyperemeesi voi johtaa raskauden keskeytykseen. Tarkkaa määrää emme voi tietää, mutta yhdistyksen tietoon on tullut useita hyperemeesin vuoksi tehtyjä abortteja. Syynä on ollut oireiden kestämättömyys, puutteellinen tukiverkosto ja vaikeus päästä hoitoon. Raskaus on koettu vaikeaksi ja selviytyminen mahdottomaksi, joten raskaus on päätetty keskeyttää. Raskauden päätyttyä olo fyysisesti helpottaa, mutta psyykkisesti asia vaatii käsittelyä ja ratkaisuun päätynyt tarvitsee tukea toipumiseen.

Raskauden keskeytys on aina vaikea päätös. Hyperemeesin vuoksi keskeytettyyn raskauteen voi liittyä voimakas syyllisyydentunne: miksi en jaksanut kantaa lastani? Pahimmillaan vasten omaa tahtoa keskeytetty raskaus aiheuttaa pysyviä haavoja ja vahingoittaa psyykkistä terveyttä. Raskauden keskeytys tällä tavalla aiheuttaa myös kovat pelot seuraavaa raskautta ajatellen.

Jokainen hyperemeesipotilas ansaitsee asianmukaisen hoidon. Hoitoon pääsemättömyys ei saa aiheuttaa tilannetta, jossa raskaudenkeskeytys on ainut vaihtoehto selviytymiseen. Mikäli hoitohenkilökunta tapaa äidin, joka pohtii raskaudenkeskeytystä hyperemeesin vuoksi, tulisi aina varmistaa, että hoito on ollut riittävän hyvää ja kaikki mahdollinen on tehty. Mikäli hyperemeesipotilas päätyy hoidosta riippumatta keskeyttämään raskauden, häntä tulee tukea asian käsittelyssä ja ohjata esimerkiksi psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle.

Vaikka hyperemeesiodottajilla on tutkitusti pienempi riski saada keskenmeno, on keskenmeno monesti tavallista vaikeampi käsitellä, kun se sattuu hyperemeesistä kärsivälle odottajalle. Lopun palkinto auttaa monesti jaksamaan pitkän ja rankan pahoinvointijakson ja kun se viedään pois, jää tunne, että on kärsinyt aivan turhaan. Keskenmenon läpikäynyt hyperemeesipotilas jää usein pohtimaan tekikö itse jotain väärin tai oliko hänen saamassaan hoidossa puutteita, jotka olisivat voineet vaikuttaa keskenmenoon.

Kynnys lähteä yrittämään uutta raskautta on erityisen iso hyperemeesiraskauden keskenmenon jälkeen. Moni kovasti lapsia haluava saattaa lopulta päätyä siihen, ettei uskalla lähteä uudestaan yrittämään toisaalta hyperemeesin ja toisaalta keskenmenon pelossa. Hyperemeesipotilaan keskenmenon kohdalla tulisi aina kiinnittää erityistä huomiota siihen, minkälaista hoitoa potilas on saanut, onko häntä tuettu tarpeeksi ja onko hän kokenut, että hänen vuokseen on tehty kaikki mahdollinen. Seuraavaa raskautta varten tulisi tehdä hoitosuunnitelma, jossa kaikki nämä asiat on otettu huomioon.